16/2020 Erilaista nostalgiaa

17.04.2020

Ehdotinpas eräänä kauniina päivänä puolisolleni nostalgista iltaa, jossa katsoisimme yhdessä lapsuuden ajan parhaita elokuvia, söisimme herkkuja, joita lapsena tuli naposteltua ja lukisimme sarjakuvia, jotka olivat lapsuuden ajan hittejä. No kuinkas sitten kävikään? Ensimmäisenä esteenämme huomasimme, että olemme viettäneet lapsuutemme ja nuoruutemme täysin eri vuosikymmenillä. Tämä ei kuitenkaan lannistanut minua, vaan päätinpä listata asioita, mitkä ovat olleet toisin eri vuosi kymmenillä.


Aloitetaanpas ensin 80 -luvun lapsesta


Televisiossa näkyy tuttu ja turvallinen Pikku Kakkonen, jossa ohjelmana Hapsiainen, Pelle Hermanni ja ohjelma päättyy ihanan Kylli -tädin satuun. Vanhemmat jatkavat television äärellä katsellen Metsoloita (voin muuten suositella, ehdottomasti laadukasta viihdettä, jos kiinnostaa suomalaisuus Kainuussa useampi vuosikymmen sitten).


Syntymäpäivänä pöydästä löytyy perinteinen täytekakku, keksejä ja sipsejä, tuiki tavallista kampetta siis. Mutta hetkonen, voiko Pina Colada olla limonadi? Jaffallakin on oudot nimet: Italia ja Palma. Pupu Tupuna on tunnettu satu, mutta sitäkin löytyy limonadina pöydästä, eikä kuule muovipullosta, vaan ihan kunnon lasipullosta, niin kuin tuohon aikaan kaikki limonadit.


Hittileikkinä 80 -luvun lapsilla on Tuikkunen, enkä edelleekään ymmärrä, mitä leikissä tapahtuu, kuulemma tarvitsee taskulampun ja hyvät piilot. Noh, pelikonsoli uutuutena onkin Commondore 64, Nintendo (tämä löytyy asianomaiselta edelleen, ja olenkin päässyt pelailemaan sillä, mahtava laite ellen sanoisi), Amiga ja 8 -bittinen Sega. Pelikorttien eliittiä ovat jääkiekko- ja jalkapallokortit, joita vaihdeltiin tiuhaan tahtiin, unohtamattakaan purkkatarroja (näitäki asianomaiselta löytyy, toivoisi minun kokoavan niistä taulun...)!


Jatketaanpas sitten 90 -luvulla syntyneiden hitteihin


Televisiossa näkyy tuttu ja turvallinen Pikku Kakkonen, jossa ohjelmana Roni Neutroni, Winx ja Kim Possible. Vanhemmat jatkavat television äärellä katsellen Salattuja elämiä, jotka edelleen viihdyttävät meitä arkisin 19:30. Tuttu ja turvallinen aika. Illalla on myös hyvä katsella yhdessä perheen kesken VHS -kasetilta Disneyn elokuva.


Syntymäpäivänä pöydistä löytyy perinteinen täytekakku, keksejä, sipsejä, pop cornia ihan tavallisia herkkuja siis. Vadelma- ja omenalimonadit maittavat, ihan muovipulloistakin nautittuina. Onpas tylsät nimet muuten limonadeilla.


Hittileikkeinä on ehdottomasti pallo paikalla ja lipun ryöstö. Myös twist ja hyppynaru, jolla hypittiin taikkuja ja rasseleita, ovat suosiossa. Entäpäs sitten nämä pelikonsolit? Playstation viehättää uutuudellaan, hittipeleinä muun muassa Crash bandicoot. Pelikorttien eliittiä on Pokemonkortit, joilla käytiin kovaa kamppailua, mutta niitä myös vaihdettiin ahkerasti. Gogot myös löytyvät useamman 90 -luvulla syntyneet lapsen taskuista, ja niillä myös haastettiin toisia koulun välitunneilla ahkerasti.


Erilaista, mutta silti jotain samanlaista. Yhteisestä lapsuudesta muistuttavasta leffasta ei päästy sopuun, mutta eiköhän tuo Netflix tarjoa jotain katseltavaa. Ja tosiaan samanlaista on ainakin meillä kahdella se, että kumpikaan ei ymmärrä Tiktokin päälle yhtään mitään.

Näihin kuviin ja tunnelmiin,


Siiri-Sofia


Nostalgiaa kaipaava Disneyfani